Kesäkuussa hulluteltiin yhdessä, ”Juhannus Morsian 2020”

Vaikka juhannuksesta on jo aikaa, on syytä muistutella mieleen yksi kesäkuun yhteistapahtumista. Iivo Niskasen innoittamana kokoonnuimme juhannusviikolla yhdessä kiipeilemään Huhtiniemen upeita portaita, tavoitteena kiivetä mahdollisimman korkealle. Reilun kymmenen innokkaan kiipeilijän joukko keräsi mukavasti nousumetrejä ja lihaskipuja seuraavan viikon ajaksi.

                          Yhteisnousumetrit                   8 201 m

                          Yhteisnousuaika                       20 h 30 min

Iivon 2 000 m nousutavoitteesta jäätiin, kolme kiipeilijää nousi n. 1 500 m kolmen tunnin porraskävelyn aikana. Lähelle päästiin siis …

Sen verran mukavaa oli, että syksyllä uudestaan. Syksyisemmällä tapahtumanimellä toki. Lappeenrannan kaupunki on loihtinut upeat puitteet porraskävelystä pitäville.

Kiitos hulluttelijoille.